Mitä tapahtuisi, jos päästäisit irti suorittamisesta?

Ja tänäänkin vain pieni osa elämästä on loppujenlopuksi käsissäni, ohjattavissani, tahtoni alaisuudessa. Niihin suurimpiin asioihin; minkä verran terveyttä on, minkä verran aikaa on, minkä verran elämää on jäljellä, ei maailman mittakaavassa pienellä minulla ole kovinkaan paljoa sananvaltaa.

On siis otettava vastaan se, mitä annetaan. Purjehdittava elämän aalloilla ja antaen tuulen määrittää tahdin. Opittava elämään epävarmuudessa. Ja sitä kautta huomaamaan hetken kauneuden. Elämän ainutkertaisuuden.

Ja samalla tekemään siitä elämän pienestä, hallittavissa olevasta osiosta mahdollisimman hyvää. Oppia hoitamaan mielen puutarhaa. Kylvämään kaunista, ja muistamaan, miten kaiken alleen peittävilla pisaroillaan rankkasadekin lopulta auttaa kasvamaan.Vaikka onkin helppoa, ja usein niin luontaista, antaa mielen lähteä maalaamaan maisemaa epätietoisuudesta käsin ja antaa huolen värittää päiviä, muistan, että on muitakin vaihtoehtoja.

Voin opetella luomaan turvaa ympärilleni, turvaa elämääni ja turvaa sydämeeni. Voin ankkuroitua tähän hetkeen, koska tässä hetkessä on elämä. Sellaisenaan, mitä ikinä se pitääkään sisällä: surua, iloa, pettymystä, kaipuuta, vihaa, luopumista. Koska siellä, missä on elämä, on kaikki se, mihin pystyn vaikuttamaan. Voin valita tehdä siitä pienimmästäkin alueesta, mikä milloinkin omissa käsissäni on, kaunista. Opetella muistamaan, että kaikki on hyvin. Muistuttaa itseäni siitä, että olen kannateltu. Muistuttaa siitä, että vaikken aina olekaan ollut, nyt tässä hetkessä olen turvassa - ja kaikki on hyvin.

Voin laskea suojamuurit alas, ja löytää yhteyden itseeni. Hidastaa tahtia, ja antaa olemisen kepeyden saavuttaa sydämeni. Hengittää hieman syvemmin ja antaa rauhan löytää mieleeni kehoni kautta. Ravita sieluani inspiraatiolla ja hoitaa kehoani liikkeellä.

Eihän aina tarvitse olla matkalla kohti jotakin suurta, kohti seuraava tavoitetta tai kohti seuraavaa unelmaa. Mitä tapahtuisi, jos päästäisin irti suorittamisesta? Jos hyvä olisikin riittävän hyvä, ja parhaansa tekeminen riittäisi. Mitä jos luopuisin taakasta, jonka olin kenenkään pyytämättä harteilleni kasannut. Koska elämässä kipua ei voi koskaan karata, ja saamisen rinnalla kulkee aina luopuminen, on ripustauduttava läsnäoloon. Antautua sille totuudelle, että kaikki kauniskin on vain lainaa. Epäreiluudenkin edessä, kääntää katse siihen, mikä on tässä hetkessä käsissäni nyt: mihin voin vaikuttaa, ja mihin en.

Kylvää sinne, minne on mahdollisuus luoda kauneutta. Sytyttää kynttilä pimeydenkin keskellä ja nähdä elämän lahjat edessäni. Olla turtumatta arjen hyvyyteen, vaan antaa sen vallata jokaisen aistini. Herättää eloon toivo ja rakkaus. Olla muille syli, jossa levätä. Ja antaa itsenikin olla kannateltuna, vaikka oman pienuuden ja heikkouden näyttäminen tuntuisikin haastavalta.

Vaikka mieli harhailisi muualla, annan sydämeni juurtua tähän hetkeen ja löydän rauhan levottomuudenkin läpi.

<3