Elämän erämaasta

Muistathan, että kaikki se, mitä tänään on, voidaan ottaa hetkessä pois. Elämä ei ole meille velkaa mitään. Kaikki se, mitä tänään pidän itsestäänselvyytenä, voi huomenna olla jotakin, jonka takaisin saamiseksi tekisin mitä tahansa. Mutta sen hetki meni jo. Me olemme velkaa elämälle sen, että elämme. Että pysähdymme elämään. Että olemme elossa kaikilla aisteillamme tässä ohikiitävässä hetkessä. Joten muistanhan nähdä kauniin myös silloin, kun on päästettävä irti vaikken haluaisi. Osaanhan syvimmänkin surun keskellä arvostaa sitä mitä on, ja sitä mitä oli.

Vaikka jokainen solu pyytäisi jäämään - pitämään kiinni, tarttumaan lujempaa, kurottamaan käsiä kohti. Enhän anna luopumisen viedä onnea, joka elämässäni vielä asuu. Enhän anna katkeruuden sumentaa silmiäni siten, etten näkisi enää kaunista ympärilläni - etten näkisi itseäni enää surun verhon takaa. Enhän anna irti päästämisen vaikeuden tehdä sokeaksi siunauksille. Osaisinko päästää irti epäreiluudesta? Jokainen meistä joutuu luopumaan elämänsä aikana paljosta. Kerta toisensa jälkeen päästämään irti pienistä ja isoista asioista, läheisistä, rakkaudesta, titteleistä, ulkonäöstä, terveydestä - lopulta elämästä itsestään. Osaisinko siis päästää irti lempeämmin? Lopettaa pehmeämmin? Luopua kevyemmin? Antaa elämän viedä ja tuoda, antaa ja ottaa, kylvää ja niittää, laittaa polvilleen. Kutsua kasvamaan. Rikkoa kuoret, jotta valo pääsisi sisään, ja pehmeys löytäisi paikkansa. Kuulin hetki sitten vertauksen elämän erämaasta, jossa me välillä tahtomattakin vierailemme. Vierailemme siellä, jotta kaikki turha voitaisiin riisua. Ja kiiltävä pinta karsia pois. Viivymme keskellä karuutta niin kauan, että opimme näkemään taas sen, millä elämässämme on aidosti merkitystä. Millä on väliä silloin, kun kaikki murenee ympäriltä.

Kaunista on se, että me jokainen määritämme lopulta itse ne asiat, jotka meille aidosti merkitsevät. Ja lopulta ne usein ovat hyvin harvoja - ja niitä yksinkertaisimpia. Hetkiä, joita pidämme tavallisina. Ihmisiä, jotka ovat jo lähellämme. Asioita, joita jo rakastamme tehdä. Tapoja, joilla täytämme päivämme. Se, kuka sisimmässämme olemme. Kunhan pysähtyisimme huomaamaan, vaalimaan ja arvostamaan sitä, mitä jo on. Ja oppisimme päästämään irti nopeammin siitä, minkä on aika jo lähteä. Kirjoita: Milloin viimeksi irtipäästäminen paljasti elämän kauneuden ja toi esiin oleellisen?