Löydä rauha ennen reagoimista

´Kiinnitä huomio hetkeen ennen ensimmäistä reaktiotasi. Kuinka paljon pystyt pidentämään sitä ja olemaan läsnä tunteesi kanssa?´, vastasi eräs vaikeiden vuorovaikutustilanteiden kouluttaja vuosia sitten kysyessäni neuvoja arkeen, jossa ensimmäiset tunnereaktiot ottivat usein vallan. Arkeen, jossa reagoin jokaiseen asiaan ensimmäisellä, luontaisella tavallani. Suodattamatta mitään - ja samalla keräten mainetta räjähdysherkkänä ihmisenä. Itse sanoitin sitä vain ´vahvaksi temperamentiksi ja tunteella elämiseksi´, syntymälahjana äidinmaidossa minulle annetuksi.

Kunnes oli myönnettävä itselleni, miten kuluttavaa on elää reagoiden kaikkeen, nostamalla kierroksia pienimmistäkin asioista. Huutamalla, korottamalla ääntä, stressaamalla, huolestumalla, yliajattelemalla. Ehkä kyseessä olivatkin opitut tavat ja tottumukset. Pohjimmiltaan kaikki ne asiat, joihin itse voisin vaikuttaa. Ehkä minun, eikä sinunkaan ei tarvitsisi olla ensimmäisten reaktioiden kuljetettavana elämän virrassa enää yhtään enempää. Vaan astua sisimpämme puolelle, vaikeiden tunteidemme puolelle, valjastaen ne voimaksi - eikä enää kaiken hyvän sabotoijaksi.

Millaista olisi kohdata kaikki tunteet sellaisenaan? Viipyillä niiden kanssa. Silittää hellästi sielua ja sanoa; ei ole hätää. Voin vain tuntea kaiken ja pysähtyä kuuntelemaan. Mitä sisältäni nousee? Mitä se haluaa kertoa?

Suoraansanottuna tämä on ollut viimeisten vuosieni vaikein harjoitus. Harjoitus, jota en vieläkään täysin hallitse, mutta jossa haluan tulla paremmaksi: Pysähtyä hengittämään hetkissä, joissa tekisi mieli räjähtää. Istua hiljaisuudessa ja antaa tunteiden tulla. Tuntea ne kokonaan ja elää läpi itsessäni, silloinkin kun tekisi mieli omalla käytökselläni olla heittämässä huonoa oloa muiden päälle.

Uskallatko kysyä itseltäsi: mistä tämä nousee?

Muistan ensimmäisen kerran, kun onnistuin pysähtymään ennen reagoimista. Ensimmäisen kerran, kun tiedostin etten haluaisi olla ihminen, joka käyttäytyy näin. Se vaati neljän tunnin kävelylenkin ilman puhelinta, tiesinhän muuten toistavani itselleni ominaisia toimintatapoja.

Muistan olon niinä pitkinä minuutteina, kun kurkussa kuritisti ahdistus ja arvottomuuden tunne. Pelko tulla hylätyksi ja tunne rakkaudettomuudesta. Mistä tämä nousee? Mitä tämä olo haluaa minulle kertoa? Minkä itsessäni olen jättänyt huomiotta? Vaikeita kysymyksiä, joille vain tila reagoimisen välissä antaa mahdollisuuden nousta esiin.

Opetella antamaan tunteen olla vain tienviitta sisimpään. Suuntaviiva siihen, mikä kaipaa vielä hoivaa.

Ja siitä pitkästä lenkistä & tietoisesta päätöksestä olla reagoimatta olen siitä asti pyrkinyt pitämään kiinni. Onnistumatta siinä joka kerta, mutta vähintään jälkeenpäin pysähtymällä pohtimaan: mikä tässä hetkessä osui niin kipeään ja keskeneräiseen kohtaan, että reagoin näin? Mitä voin itselleni tässä hetkessä antaa, jotta rauhoittuisin?

Hukuta hellyydellä & hoivalla

Yksi suurimmista avaimista pysähtymiseen, omien yliajattelun kelojen lopettamiseen ja sisäisen tyyneyden saavuttamiseen näissä hetkissä on ollut taito rauhoittaa kehoa & mieltä ja luoda turvaa sisimpään. Tehdä tilaa. Antaa itselleni hellyyttä, hoivaa ja armollisuutta. Asettua itseni puolelle omassa mielessäni. Validoida omat tunteeni ja suhtautua niihin ymmärryksellä & lempeydellä: hei pieni sinä, näen sut. Tämä tunne, kipu, suru, viha, raivo on ymmärrettävää. Se nousee syystä. Mutta nyt me voimme valita kuinka reagoimme. En ole tämä tunne, voin antaa sen tulla ja mennä. Osua ja opettaa. Jatkaa sitten matkaansa. Kaikki on hyvin. Sä olet turvassa.

Voimalauseet yhdistettynä hengitysharjoitukseen, kehotuntemusten tutkailuun tai lempeään liikkeeseen ovat ankkureita, joita tietoisesti valitsemalla käyttää kun oma mielenrauha järkkyy, ovat vahvoja työkaluja. Ne ovat keinoja, joita ottamalla mukaan omaan päivittäiseen arkeen vahvistat hyvinvointia, jaksamista, sekä hoidat sitä pientä sisäistä lastasi, joka kaipaa huomiota ja hellyyttä kohtiin, joista on joskus särkynyt.

Voit aina valita, kuka olet - mihin reagoit, miten ja miksi.

Ja mitä enemmän tilaa tunteen ja reaktion väliin tulee, sitä enemmän matkan varrella, kerta kerralta huomaa, miten kaikki asiat eivät vaadikaan reaktiotani. Voin antaa asioiden, jotka eivät ole vaikutuspiirissäni olla. Toisia ihmisiä en voi muuttaa. Jokaiseen epäreiluuteen ei kannata takertua. Vihaan ei vastata vihalla. Vien sillä vain ilon ja rauhan itseltäni.

Mitä jos viipyilen tässä vielä yhden hengityskierroksen? Annan kehoni rauhoittua ja viestittää mielelleni, miten kaikki on hyvin. Mietin vielä kerran uudestaan, onko tämä reaktio se, millainen ihminen haluan olla? Miten haluan elää? Kuka haluan sisimmältäni olla? Ja vasta sitten voin toimia sen mukaan. <3